keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Umeda Sky Building ja shoppailua Osakassa

Maanantai-iltana lähdimme käymään Nara-retken jälkeen Umedassa, Osakan keskustan kaupungisosassa. Kohteenamme oli Umeda Sky Building, josta oli hienot näköalat koko kaupunkiin. Ensin hieman seikkailimme väärässä rakennuksessa, mutta lopulta löysimme perille. Hissi vei meidät 35. kerrokseen 140 metriin, josta pääsimme läpinäkyvän putken sisällä vielä muutaman kerroksen ylöspäin. 


Pienoismalli Umeda Sky Buildingistä. Rakennus koostuu kahdesta tornista, jotka on kytketty toisiinsa kiinni ylhäältä.

Läpinäkyvät putket muistuttivat Brysselin Atomiumissa olleita liukuportaita.
Otimme kuvia lasien takaa ja jännitimme kameran akun kestämistä. Tajusimme onneksi mennä portaita pitkin observatorion katolle, josta oli melkein 360º näkymä Osakan yöhön. Näkymät olivat upeat ja taustalla soi melko romanttinen pianosävelmä. Paikalla oli paljon pariskuntia ja meillä olisi ollut mahdollisuus laittaa rakennukseen lemmenlukko (eräs pariskunta taisi niin tehdä aplodeista päätellen). 


Osakan yötä. Monien rakennusten katolla tuikkivat punaiset valot.

Lisää osakalaisia pilvenpiirtäjiä. Näköalatasannetta kiertänyt aita rajoitti hiukan kuvaamista.
Tiistaina iltapäivällä menimme metrolla tarkastamaan Osakan ostosmahdollisuuksia. Etsimme Dōtonbori-kadulta kuuluisan mainoskyltin liikkuvasta ravusta (Kani Doraku -rapu) ja juoksevasta miehestä (Glico Man). Löysimme alennusmyynneistä vaatteita edullisesti.


Mainoskyltti ravusta, joka liikkui ja heilutteli saksiaan.


Osakan kuuluisin mainoskyltti ja samalla Osakan tunnus. Pitää varmaan käydä lähipäivinä tarkastamassa alue iltavalaistuksessa.

Poistuessamme takaisin hotellille kävelimme luksusostosalueen läpi, jossa oli mm. Diorin, Chanelin, Marc Jacobsin, Louis Vuittonin ja Tiffanyn liikkeitä.
Kävimme syömässä sushibaarissa, jossa oli liikkuvalla liukuhihnalla viliseviä annoksia. Kaikki sushit olivat hyviä, vaikka aina ei tiennyt mitä suuhunsa laittoi. Kotoinen tunnelma tuli raa'asta kalan tekstuurista, vaikka graavilohen syönnistä onkin vierähtänyt aikaa. 
Keskittynyt ilme susheja metsästäessä. Oli haastavaa katsoa minkälaista settiä saapui nenän eteen ja sen jälkeen tarkastaa englanninkieliseltä listalta mitä se sisältää. Moni suupala livahtikin nokan ohitse liian nopeasti.

Löysimme myös osakalaisen pöllökahvilan, jossa päätimme vierailla. Pöllöillä ei ollut maailman parhaimmat olot, sillä kahvilassa oli esimerkiksi hyvin valoisaa. Kahvilasta olisi myös saanut ostaa pöllöjä: Japanissa pidetään paljon eksoottisia eläimiä lemmikkeinä ja pöllöt taitavat olla sieltä vähiten eksoottisimmasta päästä. Silittelimme pöllöjä, jotka tuntuivat olevan hiukan väsyneitä. 


Anton silittää Tiana-nimistä pöllöä.

Meri-pöllö on ihan täpinöissään.

Ken-pöllö ei jaksa välittää Annikan silityksestä.

Tianaa nukuttaa, sillä ovathan pöllöt yöeläimiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti