tiistai 8. heinäkuuta 2014

Nähtävyyksiä Nagoyassa

Suuntasimme sunnuntaina katsomaan Nagoyan linnaa. Perille oli helppo löytää metroasemalta selkeiden opastekylttien avulla. Päätimme vierailla linnalla sunnuntaina, sillä viikonloppuisin sekä muina pyhäpäivinä sen pihalla esiintyy näytelmäryhmä, joka esittää kohtauksia Japanin historiasta. Niinpä näimme Oda Nobunagaa, Toyotomi Hideyoshia ja Tokugawa Ieyasua esittävät näyttelijät tanssimassa ja kertomassa hauskoja juttuja. Jostain kumman syystä esitystä oli hyvä katsoa istuen maassa, joten Nagoyan kartasta ja linnan esitteestä syntyivät hyvät istumisalustat.

Näyttelijät pitivät esitystä linnan pihalla.
Siirryttyämme linnan kunnostustöistä kertovaan museorakennukseen eräs japanilaisherra kysyi mistä maasta olimme kotoisin. Keskustelussa kävi ilmi, että hän puhui melkoisen hyvää englantia ja tarjoutui, ilman että varsinaisesti tajusimme pyytää, esittelemään meille linnan lähialueineen. Tämä 66-vuotias herra Yamada oli itse Nagoyasta kotoisin ja opiskeli omalla ajallaan englantia ja oli ilmeisen kiinnostunut sekä meidän näkemyksistämme koskien Japania, että kuulemaan Suomesta.

Nagoyan linnan päätorni. Katolla näkyvät tunnuksena toimivat kultaiset delfiinit.

Luoteessa sijainnut vartiotorni, jossa ei näyknyt paljoa turisteja.

Linna sisäpuoli oli laitettu kokonaan uusiksi ja erääseen kerrokseen oli rakennettu muinaista kylää muistuttava kuja. Kuvassa on Edo-kauden aikainen kirjakauppa.

Näkymä linnan ylimmästä kerroksesta. Linnaa ympäröi vehreä puistoalue. Kaupunkia halkovat viivat ovat moottoriteitä.

Linnan edustalla Yamada-sanin kanssa. 

Hommare palatsissa, joka oli siis daimion asuinpaikka. (Sillä eihän daimiot voi missään linnassa asustaa, kun ne on niin pimeitä ja kolkkoja ja siellä on paljon sotilaita jne...). Seinät oli paperia, mutta ne oli koristeltu kultakoristeisin maalauksin. Palatsissa piti liikkua ilman kenkiä ja paljain jaloin kulkijat (kuten Annika) saivat lainaksi tossut.

Daimion oma huone oli korotettu muusta lattiatasosta.

Palatsista osa oli vielä kunnostamatta ja projektin on määrä valmistua vasta vuonna 2018. Lahjoituksia kunnostustyöhön otetaan vielä vastaan. :D

Linnalta lähtiessämme Yamada-san halusi näyttää meille buddhalaisen Osu-kannon -temppelin ja sen lähellä olevan ruokapaikan. Tämä paikka tarjosikin okonomiyakia, jota olimme halunneet jo aikaisemmin kokeilla. Posottelimme siis yhdessä metrolla temppelille, kävimme syömässä ja 100 jenin kauppaan (nimensä mukaisesti kaupassa kaikki tuotteet maksoivat 100 jeniä + 8 jenin vero). Hänen vinkistään maistoimme myös paputahnaleivosta, joka on perinteinen japanilainen jälkiruoka.

Okonomiyakia syömässä. Melkein kuin lörtsyä, mutta paljon paljon kuumempaa.

Ōsu Kannon temppelillä oli paljon käviöitä ja paljon puluja, joita pystyi ruokkimaan temppelin pihalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti