maanantai 7. heinäkuuta 2014

Ensihetket Nagoyassa

Saavuimme lauantaina Nagoyaan shinkansenilla puolentoista tunnin junamatkan jälkeen. Huomasimme, ettei paikallisväestö puhu paljoa englantia, mutta onneksi termillä "kankoo info" (nähtävyyksienkatselu info) löysimme turisti-infon ja kartan. Kartoissa ei näkynyt ollenkaan hotellimme nimeä, joten Annika alkoi jo panikoida, että on tuupannut rahansa netin varaussivustolla taivaan tuuliin. Onneksi Anton pysyi tapansa mukaan rauhallisena ja hotelli tönöttikin juuri siellä missä pitikin.

Japanilaista maaseutua. Kuvien räpsiminen junasta oli vaikeaa shinkansenin nopeuden takia

Hotellimme sijaitsee vain muutaman korttelin päässä kaupungin keskustasta (Sakae-metroasemasta) ja on uusi sekä moderni kolmen tähden hotelli. Huoneemme on 14. kerroksessa, joten näkymät ovat erittäin hyvät. Lisäksi juoma-automaatit ja kolikkopesulat löytyvät samasta kerroksesta.

Näkymä hotellin ikkunasta. Illalla satoi hiukan vettä, mutta onneksi pimeän tultua sateita ei näkynyt.

Kävimme katsomassa lauantai-illan meininkiä Nagoyan keskustassa ja löysimme vahingossa tämän vuoden Oktoberfestit näin heinäkuussa. Muutenkin meno kaupungilla oli eläväistä ja vilkasta. Annikan mielestä parhainta olivat värivalot ja Antonista oli mukavaa nähdä yöllistä kaupunkia.

Oktoberfestit heinäkuussa. Varmaankin mukavampi ilma olla ulkosalla kuin lokakuussa.

Emme ottaneet olutta.

Nagoyan radio-tornissa vaihtuvat valot. Pimeällä on hankala saada hyviä valokuvia ilman tukea esim. kaiteesta.

Maailmanpyörä Nagoyan keskustassa.

Kävimme pyörähtämässä Nagoyalaisessa pelihallissa. Strategiapelien penkit näyttivät erittäin mukavilta. Ainut peli josta saimme tolkkua, oli hedelmäpeli (emme voittaneet mitään).

2 kommenttia:

  1. Varokaa supertaifuunia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme ole onneksi pahimmalla vaara-alueella, mutta kyllä sieltä pitäisi olla vähän tuulta ja sadetta tulossa. :)

      Poista